torstai, 9. heinäkuu 2009

tokomieliala erittäin maassa

Ei voi muuta sanoa kuin että onpa epäonnistunut olo. Treeneistä ei tunnu olleen yhtään mitään hyötyä, kun koira ei kuitenkaan kokeessa tee mitään, mitä se kotona osaa. Tämä on niin turhauttavaa. :( Lauantaina olisi tokon joukkue sm-kisat ja mun tekisi mieli niin jättää menemättä sinne. Ehkä mun vaan pitää lopettaa koko toko, kun ei tästä nähtävästi tule mitään. :( Voi olla, että mielialat vaihtuvat pian, mutta näin tällä hetkellä.

Viime viikonloppuna kävimme Cardican porukalla Agirodussa kahdella joukkueella. Roope meni kovaa. Radalta tuli kymppi (kepeiltä ja rima alas). Tyytyväinen olen sen menoon. Rimat oli tapissa, joten siihenkin nähden ihan hyvä suoritus.

 

 

tiistai, 30. kesäkuu 2009

treeniä

Ilmoitin Roopen Loviisan kisoihin ensi viikon tiistaiksi. Ajatuksena oli saada ohjaajan nuppi kestämään tulevan tokon joukkue sm-kisat. Eikä tässä ole turhan paljoa noita voittajan kisoja käyty kisaamassa, joten senkin takia hyvä, että tulisi sitä varmuutta. :) Mun piti kaivaa sääntökirjakin esiin ja katsoa, että kuinka paljon käskyjä saa antaa.

Päätin, että kun kotona nyt kerran olen niin treenaan aamulla ja illalla treenisuunnitelman mukaiset jutut. Tänään tein ensimmäiset treenisuunnitelmien mukaiset treenit. Aamulla otin Roopen kanssa ruutua, seuraamista palkaten sekä hyppynoutoa.

* Ruutu meni ihan ok. Olen nyt jättänyt sen lelun pois sieltä, jotta Roope tajuaisi, että ruutuun mennään ruudun takia ja sinne menosta saadaan se palkka. Toivottavasti se oppisi sen, koska luottoa mulla ainakin löytyy. Ei se ole tyhmä koira, sillä on vain kärsimätön ohjaaja. ;)

* Seuraamisessa otin erityisesti rytmin vaihdosta reippaasta käynnistä juoksuun ja hitaaseen käyntiin. Mä en tajua, mikä siinä on, ettei se osaa sitä seuraamista juoksussa. Roope on ihan lenkillä heti juoksuun vaihdettaessa. Hidas käynti menee hyvin. Kontakti siinä on kohdillaan. :)

* Hyppynouto on Roopelle helppo juttu. Olin suunnitellut, että pari onnistunutta toistoa, jonka jälkeen treenit loppuu siihen. Ensimmäinen hyppy ja nouto meni hienosti. Tassut taisivat kolahtaa lautoihin, mutta Roope meni laukalla kapulalle ja tuli laukalla pois. En nyt muista, oliko ensimmäisen hypyn jälkeen jo kiertänyt esteen, mutta näin se teki. Keskustelimme tästä ja kummasti seuraavalla kerralla hypättiin sekä meno että tulomatkalla. :)

Illalla treenasin Roopen kanssa jälleen ruutua, kaukokäskyjä sekä metallinoutoa.

* Otin jälleen ruutua, koska haluan, että Roope oppii sen. Ensimmäisellä kerralla se meni sinne erinomaisesti. Viisas ohjaaja olisi jättänyt siihen, mutta pitihän Heidin kokeilla, että onnistuisiko toisellakin kerralla. No, eipä se mennyt. Päätin kuitenkin, etten sano mitään, jos se pysähtyy ennen ruutua. Siinä me tuijotettiin toisiamme, kunnes Roope tajusi, että piti jatkaa matkaa ruutuun asti. :) Pari toisto otettiin vielä. Mulla on sellainen tuntu, että kyllä se alkaa tajuamaan ruudun merkityksen, kun joka päivä sitä sitkeästi treenataan. :)

* Kaket sujui yllättävän hyvin. Laitoin Roopen eteen laudan, jotta se ei etenisi. Roope teki hyviä vaihtoja. Otin aika monta toistoa ja palkkasin sekä kehuin oikein tehdyistä vaihdoista. Hyvällä mallilla ovat nämä.

* Metallinouto meni todella vauhdikkaasti ja hienosti. Mä olen tosta koirasta niin ylpeä, kun se on oppinut metallinoudon. Suunnitelmaan kirjasin, että kolme toistoa ja kolme me tehtiin. Ensimmäisellä kerralla heitin metallin varmaan 15 metrin päähän, annoin käskyn ja Roope lähti laukaten kohti metallia. Mulla oli pallo valmiina kädessä, joten kun Roope lähti kapula suussa kohti mua niin mä juoksin takaperin pallo kädessä. Tämä meni hienosti. Toisella kerralla heitin kapulan taas tosi pitkälle ja Roope lähti sinne samalla vauhdilla kuin ekallakin kerralla. Se toi sen hienosti sivulle ja kun sanoin 'Kiitos* se oli jo lähdössä palkalle eli odotti, että heittäisin pallon. Päätin tämän vuoksi ottaa sen kolmannen kerran, että malttaisi odottaa vapautusta sekä palkkaa. Heitin kapulan taas pitkälle ja Roope toi sen hienosti sivulle, luovutti käskystä ja malttoi odottaa vapautusta. Sen jälkeen pallo lensi ja leikittiin oikein urakalla.

Myös Helmi teki vähän tokoa. Aluksi se hömpötteli ruutua. Se on niin tohkeissaan siitä, että ihan naurattaa. :) Tein Helmin kanssa myös jättöliikkeitä sekä Jennin opettamaa asentojen vaihto -leikkiä. Helmillä kun on aina ollut vaikeuksia sisäistää liikkeestä maahanmenoa, joten tuon opettamiseen tämä leikki on ihan omiaan. Eiköhän Helmusenkin kanssa tule kisoihin taas syksyllä mentyä. :)

 

 

 

sunnuntai, 31. toukokuu 2009

autoilua

Tänään pennut pääsivät ensimmäisen kerran autoilemaan. Tarkoitus oli viedä koko pesue Itä-Helsinkiin vanhempieni pihalle, mutta tukalan helteisen sään vuoksi päädyimme tekemään lyhyemmän pyrähdyksen, jotta pienille ei jäisi huonoa kokemusta autoilusta. Pelkoni oli ihan turha, koska kaikki 10 joko istuivat tai makasivat hyvin rauhallisina häkissä. Taitavat pikku cardiganin alut. :)

Huomenna on edessä pentujen sirutus. Täytyy laittaa samantien ilmoitusta Kennelliittoon, että saadaan rekkariprosessi polkaistua käyntiin. :)

 

lauantai, 30. toukokuu 2009

ulkoilua

Pennut olivat tänään jo kertaalleen pihalla ja myöhemmin ne pääsevät uudelleen. Luonnollisesti pihalla tuli otettua kuvia hunnilaumasta. :D Tässä muutamia.

 

1243689687_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koda tarkkana. :)1243689791_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olenko mä söpö, häh?

1243689896_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kukkaistyttö Rääpäle.

1243689989_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Täplä tarkkana.

1243690214_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jemma on menossa kohti uusia kepposia. :)

 

1243690319_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mitähän täältä löytyy?

1243690407_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Flicka matkalla jäyniä tekemään.

Kiinteää ruokaa menee jo neljästi päivässä ja kupit ovat aina tyhjät sen jälkeen, joten ruokahalua löytyy. Ahneiksikin noita voisi haukkua. :)

Pennut saivat viime viikolla viralliset nimet ja maanantaina olisi edessä sirutus. Kunhan saan seisomiskuvat otettua niin laitan tännekin kuvat pennuista nimineen.

 

lauantai, 23. toukokuu 2009

pennuilla 1-kuukautissynttärit

Tänään pennut täyttävät virallisesti 1-kuukauden. Riiviöt leikkivät keskenään jo täydellä tohinalla. Myös sisarusten korvia on todella kiva retuuttaa. :D Myös ensimmäiset repimisleikit on todistettu. Aivan ihania, reippaita ja touhuavia pentuja meillä. Nyt syödään jo erittäin hyvällä ruokahalulla kiinteää ruokaa ja madostuskin on jo tehty kahteen kertaan. Helmi ei enää mielellään imetä pentuja, koska toiset kokeilevat hampaitaan Helmusen tisseihin.

Sijoitustyttökin on sitten valittu. Saanko esitellä Flickan.

1243096783_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aika hieno tyttö tämä ja toivottavasti seuraavan Whiskerville's pentueen äippä joskus tulevaisuudessa.

1243097231_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aapo

1243097424_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rääpäle

Muista pennuista ei saanut otettua seisontakuvia, mutta tarkoitus olisi ottaa, kun saadaan tänne joku kolmas ihminen auttamaan. Ja kunnon pöytä. :)