Onpas viimeisestä kirjoituksesta kulunut aikaa. Noh ehkäpä nyt tulee skarpattua, kun operaatio tokon SM-kisat lähtee kunnolla käyntiin. :P

Olimme läheisellä hiekkakentällä tokoilemassa. Ensin tulessa oli Roope. Viritin keskelle kenttää ruudun. Välimatkaa siihen oli noin 10 metriä. Palkka oli keskellä ruutua. Roope lähti hienosti ruutua kohti, mutta ei kamalan kovalla vauhdilla, suoraan etummaisesta välistä keskelle ruutua. Roope pysähtyi hienosti seisomaan 'SEIS'-käskyn kuultuaan. Otin neljä tai viisi toistoa. Pari kertaa jouduin antamaan toisen käskyn, kun ukko jäi jumittamaan muutama metriä ennen ruutua. Olen todella tyytyväinen ruutu-suorituksiin, koska Roope oppi todella nopeasti sen, että ruudussa kuuluu ensin seisoa (aluksi opetin tämän väärin ja käskin sen mennä heti maahan, hyvä minä!).

Kokeilin tunnaria niin, että heitin sen heinikkoon. Roope etsi sitä todella rauhallisesti nenäänsä käyttäen. Missäköhän vaiheessa sitä uskaltaisi laittaa kaksi tunnaria rinnakkain ja tuo toisi sen oikean?

Ensimmäisen kerran piiitkään aikaan otin luoksetuloa. Ensimmäisellä kerralla otin niin, että jätin Roopen istumaan, kutsuin ja käskin maahan. Tämä meni todella hienosti. Toisella kerralla otin avoimenluokan luoksetulon pysäytyksellä. Tämä meni myös superisti. Kolmannella kerralla otin suoran luoksetulon, kun alkoi ennakoimaan. On se Roope vaan hauskannäköinen, kun tulee 100-lasissa. :D Lopuksi ajattelin kokeilla kylmiltään voittajan luoksetuloa ihan liikkeenä. Jätin Roopen maahan ja kuljin noin 20 metrin päähän. Kutsuin sitä, pysäytin seisomaan, kutsuin uudestaan ja käskin maahan. Meni ihan täydellisesti. Mie olen niin iloinen. Ehkä me saadaan kesäkuuhun mennessä noin puolet liikkeistä kuntoon. :)

Otin Helmusen kanssa pari kertaa liikkeestä seisomista, jotka menivät todella hienosti. Liikkeestä maahanmeno ei oikein onnistunut aluksi, mutta saatiinhan me sekin onnistumaan lopulta. Luoksetulo tuli myös otettua ja se oli täydellinen.

Nyt ei ole treeni burn-outista tietoakaan. Kunpa vain olisi aikaa treenata enemmän. Huoh. Seuraavan kerran maanantaina olisi treenit. Jeejee!