...tai ei nyt ihan keskustassa, mutta melkein ainakin. Paikkana oli rantapuisto, jossa on hyväksi todettu nurmikenttä. Meitä oli paikalla neljä ohjaajaa ja koiria taisi olla seitsemän.

Otin Roopen kanssa aluksi seuraamista. Se keskittyi todella hienosti. Käännökset olivat hienoja, samoin kontakti. Paikalla käännökset olivat erityisen hienoja ja niitä kanssatreenaajat kehuivatkin. Kiva kuulla, että ollaan niissä edistytty, koska olen niitä melkein joka ilta treenannut. Roope on löytänyt takapäänsä. :D

Päätin ottaa tunnaria ensimmäisen kerran vieraassa paikassa "vieraiden" ihmisten kanssa. Otimme sen kisanomaisesti. En nähnyt, mikä viidessä rivissä olevasta kapulasta oli oma, mutta yllätyin todella iloisesti, kun Roope toi oikean. Alussa oli pientä haahuilua; haisteli vasemmasta laidasta pari kapulaa, lähti takana olevan puun luo, mutta saapui haistelemaan muut ja otti oikean. En tehnyt kuin tämän yhden tunnarin, koska se oli niin hieno.

Ruutua otin pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla heitin Roopelle toisen pallon perään, kun se oli ruudussa. Se jämähti keskelle ruutua, eikä edes tajunnut, että keskellä ruutua oli toinen pallo. Otin toisen toiston ruutua niin, että ruudun takana oli pallo, enkä heittänyt toista palloa perään. Tämä toimi hyvin.

Helmin kanssa otin seuraamista ja huomasin, että ollaan siinä ihan hakoteillä. Tai ei ihan kokonaan hakoteillä, koska Helmillä on hyvä kontakti, mutta seuraaminen on todella väljää. Kokeilin siihen sitten palkkausta, kun Helmi oli oikeassa kohdassa. Olen tollaisessa tosi huono, mutta pakotan sen onnistumaan. :) Myös noudon alkeita otettiin Helmin kanssa. Luulen, että se voi hyvinkin alkaa noutamaan kun vain jaksan treenata sitä sen kanssa. Lopuksi otin erittäin onnistuneen luoksetulon, johon oli hyvä lopettaa.

Kaiken kaikkiaan hyvät treenit. Katsotaan, kuinka pellossa eläneet koirat ovat, kun seuraavan kerran treenataan parin viikon päästä.